Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kankaat. Näytä kaikki tekstit

torstai 7. heinäkuuta 2016

Paitasia Milkkikselle...

Pitkästä aikaa surauttelin jotain vanhimmalle tyttärellemme. Hän tunnetusti on hyvin kriittinen eikä mun ompelukset ole häntä aina miellyttäneet...
Tällä kertaa selattiin yhdessä lehtiä ja mietittiin kaavamuutoksia sekä koluttiin kangaskaappia läpi.

Kankaat olen ostanut pitkälti kankaidenyöstä joten tarkkaa paikkaa en enää muista... kankaidenyön jälkeen kun pikkuisia ja ei niin pikkuisia paketteja tupsahteli postiin tiuhaan 😉

Kaavat ovat ottobre:stä muokattuina Miljalle istuviksi.
Ja tällaisia niistä tuli!



lauantai 18. kesäkuuta 2016

Sadepäivän puuhia

Ulkona sataa kaatamalla joten päätin lähteä hieman ompelemaan 😊
Jaakolta on kaapista loppunut sopivat lyhythihaiset bodyt joten niitä läksin tekemään... myös yksi yöpuku sekä haalarihousut surahti koneelta 😉

Kankaat on vähän sieltä sun täältä mm. Eurokankaasta, Royal-tuotteelta ja Saksasta.

Kaavat enemmän ja vähemmän Ottobre lehdistä muokattuina.




maanantai 11. huhtikuuta 2016

vaatetta kaappiin

Jaakko se kasvaa aivan silmissä, joten uusia vaatteita hän alkaa jo kaivata kipeästi.
Minun on pitänyt jo jokin aika sitten aloittaa tämä vaateprojekti, mutta en ole saanut aikaiseksi piirtää niitä kaavoja.. No nyt kun ei enää oikein sopivaa vaatetta tahdo löytyä kaapista niin olihan se otettava itseään niskasta kiinni ja aloitettava.

Lauantaina piirtelin kaavoja ja leikkasin kaikkia ihania kankaita.
Sunnuntaina aloitin sitten tuotannon ;)

Kankaat ovat kaikki enemmän ja vähemmän kaappiin jemmattuja ihanuuksia. Ostopaikkana on ollut kestovaippakauppa (nimi muuttui jossain välissä, en nyt muista onko tämä se uusi vai vanha), royal-tuote, fabriina, saksan markkinat, metripala ja hannana kangas. Osa nettikaupoista taidettu jo lopettaakin..

Kaikki ompelukset ovat tehty koossa 92, mutta olen muokannut kaavoja vastaamaan pojan mittasuhteita. Kaavat on kaikki ottobre lehdistä otettuja.
Hatun kaavan tein piirtämällä vapaallakädellä ;)
Tänään tai viimeistään huomenna pitäisi taas jatkaa tätä projektia :)


joskus ompelus pääsee suoraan koneelta käyttöön! 





Pitkästä aikaa tein oikeat napinlävet neppareiden sijasta!

maanantai 12. lokakuuta 2015

yö, yök, yökkäreitä!

Tänään surautin Jaakolle vielä ne yökkärit...
Kaava on Ottobre 6/12 lehdestä jos vain oikein muistan.
Tein suoraan 92cm sillä yökkärit voivat mielestäni aluksi olla hieman reiluja. Tosin näyttäisi siltä että eipä noista turhan suuria silti tullut. Seuraavalla kerralla pitänee muokata kaavaa jotta selkä osuuteen saa lisäpituutta!
Vetoketjuja omistan vaikka kuinka ja paljon, mutta eipä tietenkään ollut oikean värisiä tarpeeksi pitkinä, joten ne eivät ylety toiseen lahkeeseen lainkaan. Tosin eipä tuo menoa haittaa :)
 
Digiprinttikankaat on eurokankaasta, Norsu kangas mukelomesta-liikkeestä ja SuperKoira kangas muistaakseni Mussukat nettikaupasta (kankaiden yön löytöjä).




torstai 8. lokakuuta 2015

Sinistä 86cm

Taiteilin viikko sitten siniset langat koneisiin ja aloin hurrutella.. Joka ilta en ole kerennyt ommella joten tänään vihdoin sain projektin päätökseen.
Kankaat ovat kaikki kaapin kätköjä, toiset vanhempia, toiset uudempia.
Bodyn malli on ja pysyy samana.. Miksi vaihtamaan kun todettu niin hyvin Jaakon päälle istuvaksi ;)
Viimeinen paita ei sovellu tähän kategoriaan, mutta nykäisin takaisin jo vaaleat langat ja hurautin vielä tuosta ihanasta joustocollegesta sen.

Nyt vielä pitäisi ommella yöpukuja, mutta ensin täytyisi löytää se The kaava! Jos jollain on hyviä ideoita, saa heittää viestillä ;)












sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Vihreää 86cm ;)

Poika se kasvaa hurjaa vauhtia ja sen vuoksi tulikin jo kiire tehdä seuraavaa kokoa vaatteita...
Eli nythän oli sitten vuorossa 86cm.
Vihreät langat viritin koneisiin, joten siis tiedossa on vihreitä vaatteile :)

Pesukarhu kangas on ollut ehdottomasti oma suosikkini, mutta nyt nyhtäsin siitä viimeiset sentit (kauluspaitaan jouduin siksi laittamaan takakpl vihreästä joustocollegesta).
Tulen kovasti kaipaamaan pesukarhu vaatteita jahka siirrytään joskus 92 kokoon.

Vihreä On The Road joustofrotee on n. 5v vanhaa jota olen kovasti kaapissa jemmaillut enkä ole sitä oikein raaskinut leikellä. Nyt sitten sai Jaakko siitä itselleen setin ja kovin onnellinen pojasta tuli kun sai ko setin päälleen. Autot on POP!
Tein elämäni ensimäisen kerran kauluspaidan ja pitänee nyt myöntää että turhaan niitä olen karttanut. Eipä niiden teko ollut juurikaan haasteellisempaa kuin muidenkaan... Nappilista tuotti tällä kertaa lähinnä harmia ja jotta kangas ei repeäisi jouduin tyytymään ryppyiseen nappilistaan :/






maanantai 15. kesäkuuta 2015

Tulee se kesä kai joskus?!?

Tänään lapset menivät mummilaan joten kerkesin pitkästä aikaa ommella!!!

Tänään siis projektin nimi oli kesävaatteita Jaakolle!
Kaavat ovat ottobrestä, suurin osa jollakin tavalla muokattuja...
Ja tälläisiä niistä sitten tuli ;)
Vielä olisi muutama lh-body ompelematta ja yksi ph paita..
(kuvat ovat taas miten sattuu sillä ohjelma temppuilee taas vaihteeksi)







sunnuntai 8. helmikuuta 2015

nalleja

Tänään hurautin Jaakolle ja Ennille yläosat nalle trikoosta.  Kankaan nimeä en nyt saa valitettavasti mieleen,  mutta majapuulta se on ostettu.
Enni sai jo joku aika sitten samasta kaavasta tehdyn paidan luumunvärisestä Lissu kankaasta, mutta paita on jo jossain enkä saanut siitä nyt sitten kuvaa...
Jaakolle tein bodyn. Tämä kaava on jäänyt kestosuosikikseni muokkauksien jälkeen..



lauantai 17. tammikuuta 2015

Paitoja vanhimmalle

Tänään sain vihdoin tehtyä kankaista taas valmiita vaatteita. Tällä kertaa Milja sai paitoja.  Olen tykästynyt tähän tiettyyn kaavaan jota olen muokannut mieleisekseen.  Paidoissa on rypytykset hihoissa ja osassa myös sivusaumoissa.  Aivan ihana malli! Harmi ettei istu minun kropalleni  ;)

Paidat on tehty useista jämäkankaista ja sitten iki ihanasta ystävykset kankaasta!
Pahoittelen kuvien laatua. Olen ne ottanut puhelimella enkä oikein vielä hallitse sen kameraa. Taidan jatkossa palata käyttämään järkkäriä niin saan toivitunlaisia kuvia :)




sunnuntai 16. marraskuuta 2014

maratoonin loppu...

Vihdoin kaikki leikatut kankaat ovat muovautuneet valmiiksi vaatteiksi!
Tänään surruttelin pitkälti housuja. Kankaat ovat mm. Verson puodista, Royal-tuotteesta, KVK:sta, Unipuusta ja Hannan kankaasta.
Ruskeat housut ovat mernovillaa. Muut trikoota tai joustofroteeta.






keskiviikko 12. marraskuuta 2014

villaa ja 4 bodyä

Olen nyt tikuttanut enemmän ja vähemmän villasukkia.. Yhdet Miljan opettajalle (saa ne joulu todistusten jaossa), yhdet Jaakolle ja yhdet itselleni. Lankoina on ollut 7 veljestä sekä Novitan onni.

Väkersin myös eilen Jaakolle neljä bodya. Yksi bodyista on merinovillasta tehty ja ei kyllä ole mun lemppari ompelukangasta! Valmis siitä lopulta tuli ;)
Muut ovat perus trikoota. Tein myös pitkästä aikaa kietaisubodyn ja taisi jäädä nyt hetkeksi myös viimeiseksi ;)