sunnuntai 21. joulukuuta 2014
sukkia
Olen hurjasti tikuttanut puikoilla joululahjoja, joten muut käsityöt jääneet vähemmälle. Luonnollisesti en voi oikein kuvia kaikista tekeleistä laittaa mutta tässä tänään valmistuneet tyttöjen yövillasukat novitan onni langasta. Pitkävartiset on twist varrella ja nuo Miljan sukat valepalmikko varrelliset. Harmikseni Miljan sukkalanka teki kepposet...
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
kuolalapouja
Poika tekee hampaita ja kuolan määrä on valtava! Päätin hurauttaa hänelle kuolalappuja jotta vaatteet eivät olisi aina niin märkiä.
Kankaat ovat kaapista löytyneitä, osa pieniä jämiä ;)

torstai 27. marraskuuta 2014
tytöt testaa osa 2/2
Koska tietokoneeni päätti ilokseni sanoa sopimuksensa irti ja samalla vei kaikki kuvat testauksesta mennessään niin nyt tulee postaus vain tekstin muodossa. Jos kone jostain syystä herää vielä henkiin niin sitten saadaan kuviakin kehiin.
Mutta siis tytöt testasivat seuraavaksi lyijykyniä. Paketissa oli kaksi erilaista. Toinen oli ihan perus lyijykynä, toinen lyijytäytekynä. Lyijytäytekynässä lyijy oli kovin paksua, joten heti tuli mieleen että mistä sitä mahdollisesti saa lisää... En ole ainakaan missään siihen törmännyt.
Pienempi testaili ja totesi että sama ongelma oli sormien asettelussa kuin puukynienkin tuossa perus lyijykynässä. Lyijytäytekynä taas istui hyvin käteen. Lyijytäytekynä on huomattavasti paksumpi kuin muut kynät. Jälki lyijytäytekynässä ei vain ollut niin tytön mieleen.
Milja kun kyniä testaili, totesi hän heti kynät hyviksi. Kynäotteen sai helpommin, mutta koki että sormille tarkoitetut kohdat ovat liian "harvassa".
Pääpointtina molemmat tytöt tykkäsivät, mutta eivät niinkään sormimerkkien vuoksi vaan kynien pehmeyden ja värien vuoksi.
Nopeasti näyttivät kynät kuluvan. Osa kynistä nykyisin vain puolikkaan mittaisia. Pakettiin olisin itse kaivannut sopivaa teroitinta. Näitä kyniä kun ei voi sillä perinteisellä teroittaa vaan vaativat suurempi reikäisen teroittimen.

lauantai 22. marraskuuta 2014
5v ja 8v testaa osa 1/2
Tytöt pääsivät testaamaan Stabilo EASYergonomics experts -kyniä.
Lapset ovat siitä kiitollisia tapauksia että kertovat heti rehellisen mielipiteen eikä juurikaan kiertele ;)
Eli kynät saivat hyvin suoraa kritiikkiä.
Kynäpaketti oli Ennistä oikein hauska ja helppo avata. Nopeasti katsottuaan totesi tosin heti että musta väri puuttuu setistä. Itsekin hieman yllätyin ettei tosiaan setissä ollut tuota väriä.
Enni hallitsee hyvin kynäotteen, mutta nämä kynät olivat aika paksuja ja ensin ote oli tälläinen..
Ja kun laitettiin sormet oikeisiin kohtiin niin näyttää tältä..
Ja sitten kokeilemaan piirtämistä tällä oikealla otteella..
Tuomio oli jyrkkä. Kynällä ei ollut niin hyvä piirtää kuin kapeammalla kynällä. Kun Enni vaihtoi sormet pois noista "oikeista kohdista" niin johan piirtäminenkin oli taas helpompaa ja mukavampaa.
Eli vaikutti siltä että pienen lapsen sormet ovat liian pienet noihin kyniin. Kynät voisivat olla kapeampia jolloin ne voisivat sopia myös näille pienemmille...
Omaan käteen nämä olivat juuri hyvät!
Tällä kertaa emme kerenneet tämän enempää testaamaan, mutta testaaminen jatkuukin vielä ;)

![]() |
Kätisyyden näkee hyvin kynien päistä |

huopatossut varrella
Jaakolle väsäsin jämälangoista huopatossut varrella. Idean sain lankahelvetti-blogista ja sieltä löytyykin aikuisen tossuun ohje ;)
Näihin tossuihin meni n 50g huopasta ja 40g 7-veljestä. Huovutus tapahtui pesukoneessa 40 asteessa.

torstai 20. marraskuuta 2014
Ergonomisilla kynillä tukeva ote tulevaisuuteen
Pääsin kokeilemaan Stabilo EASYergonomics experts -kyniä lapsien kanssa.
Minun buzzador pakettiini kuului:
EASYErgo-lyijytäytekynät,
EASYgraph-lyijykynät sekä
EASYcolor-värikynät.
♥ Erityisesti muotoillut tuotteet sekä oikea- että vasenkätisille.
♥ Kehitetty yhteistyössä tutkijoiden, opettajien ja eri-ikäisten lasten kanssa.
♥ Myyntipaikat: Suomalainen kirjakauppa ja Akateeminen Kirjakauppa, Staples Myymälät sekä muut hyvin varustellut kirjakaupat.
♥ Suositushinnat:
EASYgraph vasen & oikea: 3,95 €/pkt
EASYcolor 6 kpl rasia vasen & oikea: 9,95 €/sarja
EASYergo vasen & oikea: 9,95 €/kpl
Tästä voit katsoa videota jossa selitetään näistä kynistä ja niiden kehittämisestä.
Avasin paketin meidän Ennin (5v) kanssa ja molemmat huomasimme ensinmäisenä värikkäät ja kivat kynät. Paketeissa eikä kynissä ole värejä säästelty.
Kynissä on sormille tarkoitetut paikat, jonka avulla oikean kynäotteen saaminen pitäisi hahmottua/oppia.
Meillähän molemmat tytöt hallitsevat kyllä oikean kynäotteen ja sitä myös käyttävät.
Seuraavassa postauksessa sitten kokemuksia kynistä :)

sunnuntai 16. marraskuuta 2014
maratoonin loppu...
Vihdoin kaikki leikatut kankaat ovat muovautuneet valmiiksi vaatteiksi!
Tänään surruttelin pitkälti housuja. Kankaat ovat mm. Verson puodista, Royal-tuotteesta, KVK:sta, Unipuusta ja Hannan kankaasta.
Ruskeat housut ovat mernovillaa. Muut trikoota tai joustofroteeta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)